Mun hostlapsi on maailman suloisin nassikka. Mun sälli. Herkkäsieluinen mielensä pahoittaja. Nappisilmä. Rutisteltava suukottelija.
Mun hostperhe on täynnä naurua ja elämää. Mun elämä on täynnä naurua. On se myös täynnä kyyneliä, pään haukkausta seinään, tahmaisia sormia, ketsuppisia suukkoja ja kutittavia pieniä käsiä.
Mun elämä on onnellista, vaikka kyyneliltäkään ei voida välttyä.
Mä valitsen olla onnellinen. Mä valitsen rakastaa elämää ja se rakastaa mua takaisin. Mä saatan joskus saapastella tällä maapallolla Hannu Hanhen tuurin kera, mutta en valita. Se tuuri toi myös mut tän perheen luo. Se tuuri toi myös tän perheen mun luo.
Mä päätin valita onnellisuuden ja rematchin. En tyytynyt ok tilanteeseen ja sainkin jotain paljon paljon paljon parempaa. Jokaikinen ilta voisin laittaa hostäidilleni viestin siitä, kuinka mahdottoman iloinen olen, että olen täällä. Kuinka mahdottoman paljon tykkään olla tuon pojan kanssa. Kuinka mahdottoman paljon odotan aamuja, että saan mennä sen hämärään huoneeseen ja nähdä sen koko maapallon valaisevan hymyn.
Anteeksi pieni siirappipostaus. Oli vaan pakko tulla kirjaamaan nämä asiat ylös itselleni muistoksi tästä vuodesta. Laittaa näitä tunteita ylös, kun tekisi mieli vaan tanssia ilosta ja riemusta. Mennä hymyillen nukkumaan ja odottaa seuraavaa työpäivää.
Sellaista mun elämä just nyt on. Ihan älyttömän onnellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti