She believed she could, so she did!

Tiiättekö, kun välillä tulee vaan sellasia hirmu isoja onnellisuuspuuskia? Mulle tuli tänään aamukoomaamisten jälkeen, kun raahauduin lenkille ja to be honest ensimmäistä kertaa pitkän elämäni aikana lenkin jälkeen on ihana olo!

Mä oon ihan hitonmoinen Hannu Hanhi, Onnenpekka, mitä näitä nyt on. Mulla on asiat todella hyvin, etenkin mun elämässä on todella ihania ihmisiä ja silti sitä pitää välillä leikkiä kermapersettä ja itkeä ongelmiaan. Jospa yrittäis useammin itkeä onnesta kaikesta siitä mitä mulla jo on?

Koska mulla on ihan hirveästi. Eikä edes materialismipuolella vaan ihan muualla. Mulla on maailman ihanin perhe, jokaista koukeroaan myöten. Mulla on aivan uskomattomia sukulaisia ja voin todella todeta, että suku on paras. Mulla on aina ja ikuisesti ympärillä ihania verisukulaisia ja vähän mutkien kautta tulleita sukulaisia. Mä olen täysin puolueettomasti sanottuna kaikista parhaimman 5-vuotiaan tytön kummitäti, enkä voisi rakastaa tuota olentoa milliäkää enempää tai olla hänen vanhemmilleen yhtään enempää kiitollisempi, että saan olla tytön elämässä niin paljon!
Näiden lisäksi mulla on ehkäpä universumin parhaat ystävät, joiden kanssa ollaan selvitty vaikka kuinka paljosta ja jokaisen kanssa olen minuutti, tunti ja päivä päivältä läheisempi ja he muodostavat mulle jo toisen perheen.

Näiden lisäksi mulla on täällä Amerikassa yksi perhe ja tällä hetkellä asun toisessa. Mä olen saanut huolehtia uskomattomista lapsista ja oppinut heiltä ihan älyttömän paljon. Ennen kaikkea olen saanut lähteä tänne oppimaan, kiitos vanhempieni. Olen saanut tehdän tän kahdesti ja sellaisena hetkenä, kun seison suuren mäen päällä, Atlanta on jalkojeni alla ja Kaija Koo pauhaa kuulokkeissa niin mä elän unelmaani. Yhdenlaista unelmaani.

Sälli vaatisi oman postauksen mahtavuudestaan. Sen nappisilmät, sen hymy, sen halaukset, sen pusut. Ne sulattaa mun sydämen päivä päivältä enemmän. Eilen terapeutti pyysi Sälliä osoittamaan kuvista Janiikan niin Sälli kumartui kuvani ylle ja antoi ison pusun. Oli pakko poistua huoneesta muutama kyynel tirauttamaan.
Se elää tunteella, se raivoaa tunteella ja koko sydämestään, se vihaa sua sen 10 minuuttia koko pienen kehonsa voimin, se satuttaa raivonkiilto silmissä, mutta niin se myös rakastaa koko pienen kehonsa voimin. Varmasti vielä enemmänkin. Se rakastaa, koska mä jaksan rakastaa kaiken sen raivoamisen jälkeen. Nyt meidän iltaperinteenä on jo pimentää yksi huone, hakea fikkarit ja Sälli mun kainalossa tuijotella "tähtiä" katossa. Jutella niistä ja vaan olla.

Näiden lisäksi mun onnellisuuspuuskaan kuului äidin 50-vuotissynttärit, jotka elän vähintään kerran viikossa uudelleen ja uudelleen. Se viikonloppu oli tajuton ja elämäni paras. Mä tunnen itseni etuoikeutetuksi, että mulla on aivan tajuttomasti lapsiaan rakastava ja kannustava äiti ja ennen kaikkea tajuttomasti meidän oikutteluita kestävä karhuemo.

Sitten vielä, että hostperheeni on niin ihana, että päästää minut kahden viikon lomalle Suomeen. Viikon päästä olen parhaiden ystävieni kanssa pikkujouluilemassa, olen saanut rutistaa kummityttöni, nähdä sielunsiskoni ja perheeni.

Onnellisuus ei tule sillä mitä tavoittelet, onnellisuus tulee sillä kun näet mitä sulla jo on. Ja mulla on miljoonien arvosta rakkaita ihmisiä ja muistoja elämässäni.

Just here and now, my life is perfect.

Dreams don't work unless you do.

Mä koko päivän kivasti ja mukavasti suunnittelin, että tänään ehdin panostamalla panostaa blogikirjotukseen, kun pääsen vasta kasilta töistä enkä varmaan jaksa lähteä enää mihinkään. Niin sitä kuitenkin Eevillä päätyi viestiä, että hei hae mut kasilta ja tehään jotain. Juupas-eipäs leikkien jälkeen pääsinkin jo 15 vaille kahdeksan ja niin me kaasuteltiin vapauteen!

Totesin siinä ehkä tuhannennen u-käännöksen jälkeen, että nää meidän tehään jotain illat ei pääty ikinä ei sitten millään ikinä hyvin. Tai siis päättyihän se hyvin, kun molemmat kotiin päästiin, mutta mitä siinä välissä tapahtuu niin se on suurta huutonaurua, outoja tuijotuksia ja suoraan sanottuna sähläystä. Kiva ja kätevä itsepalvelukassakin voi viedä kahdelta nerolta kevyesti todella paljon liikaa aikaa, kun ei vaan ymmärrä niitä idiooteille tehtyjä ohjeita. Järjenjättiläiset liikenteessä.

Mutta koska ilta sujuikin muissa merkeissä niin blogikirjoitus ei saa niin paljoa huomiota nyt osakseen, kun oli tarkoitus. Hyvin mennöö. Töitä teen suht tosi vähän ja tänäänkin ajan, jonka yksin Sällistä olin vastuussa niin se joko terapioi tai nukkui. Siinä kohtaa voin todeta, että on mulla helpoin hostlaps ikuna! Tosin mun naamassa ja käsissä olevat raatelunjäljet osoittaa kyllä aivan muuta. Sai se purtua mulle hampaidensa mukaiset mustelmat ranteeseen. Ne oli kuulkaas coolin näköset!

Nyt loppui hostäidin syyslukukausi ja jälleen kerran meillä starttaa uudenlainen arki. Varmaankin työtunteja mulla edelleen se pari päivässä on, mutta kuhan pyöriskelen ja pesen pyykkiä, kun vanhemmat lapsen kanssa riekkuvat. Tai terapioivat.

Sälli on kasvanu hurjasti näiden kolmen kuukauden aikana mitä täällä olen ollut. Niin pituutta, leveyttä kuin älyäkin. Sen sanavarasto on räjähdysmäisesti levinnyt ja osaa toistaa jo miltein kaikki sanat mitä pyydetään. Tai ainakin yrittää. Mun suosikkeja on ehkä sanat snake = naske (käärme) ja music = mukis (musiikki). Aina puren huulta Sällin niitä hokiessa.
Onhan sillä edelleen käytösvaikeuksia, mutta ainakin omalta kohdaltani tuntuu, että ne on jotenkin paremmin hallinnassa. Varmasti myöskin se, että tuntee lapsen paremmin koko ajan ja siihen yhdistettynä jatkuva puheenymmärtämisen kehittyminen Sällillä niin meidän tiimi toimii vaan paremmin ja paremmin. Lisäksi mä oon yllättyny siitä kuinka saakelinmoiset lehmän hermot mulla todellisuudessa on. Joku minut tunteva voisi väittää vastaan!

Nyt muiskis ja kauniita unia!

Viikon päästä mä istun lentokoneessa jo miltein Suomessa! HUISIA!

My goal is to build a life I don't need a vacation from!

Hei taas! Mulla on ollu hirveen kiva maanantai ja fiilis on ollu hirrrrveen hyvä. Töitä tein naurettavan vähän ja senkin ajan molemmat hostvanhemmat oli kotona eli hain Sällin koulusta, pakkasin sen seuraavan koulun tavarat ja heitin sen kouluun. Work hard, play hard? Sälli kyllä oli sen pari tuntisen mitä kotona vietti niin aikalailla ahteriin haulikolla posautettu karhu. Kun olin poikaa kouluun viemässä niin se heitti lelunsa ekan minuutin aikana Nevadaan ja kiljui niiden perään 10 minuuttia, kunnes se nukahti. Mä olin taas natsi enkä edes vilkassu kiljuvaa lasta. Mitäs viskoo lelujaan ympäri autoa, turha on sitten niiden perään ruikuttaa.

Kävin viemässä myös paketin postiin ja kuten Suomessakin niin ruuhka-aikaan ei tietenkään kannata avata postiin enemmän pisteitä kuin tasan se yksi. Jono kiersi about korttelin kun postista lähdin. Onneksi vasta siinä kohdin. Tänään sain myös viimeiset joululahjat ostettua. Huh, helpotus! Ja löysin vielä lahjat kaikille mistä olen ihan älyinnoissani. Voisinpa olla kärpäsenä katossa joka talossa missä minun paketteja avataan!

Eilen vaatimattomasti sanottuna maailman kaikkeuden mahtavin Eevi noukki mut taas kyytiin ja lähdettiin muiden riemuksi naureskelemaan kauppoihin. Päivän aikana me ei eksytty kertaakaan, rahaa ei tuhlattu ja auringossa saatiin kivoja kuvia!

Kaupoilla ei tultu kuvailtua, mutta sitten hurautettiin Atlantan keskustaan ja ihasteltiin joulua. Unohtamatta ruokailuhetkeä Hard Rock cafessa, joka muuten osoittautuis surkeimmaksi Hard Rockiksi missä olen koskaan ikinä milloinkaan käynyt. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, mutta muuten se paikka oli vähän sinne päin-meiningillä kyhätty. 

Ja koska ollaan Suomesta niin mehän valitettiin kylmyyttä (+6) ja juostiin kauppoihin lämmittelemään. Sisulla mennään ja sitä rataa. Okei, voishan sitä kaivaa vähän enemmän vaatetta noille kylmille päiville jos lämpimänä haluais pysyä. Ei ole täälläkään ikuista kesää, sniif. 

Me tehtiin Eevin kanssa plääni meidän elämälle. Siihen kuuluu siis Floridan aurinkoa, hyvin palkattua nannya ja äisköille drinksuja käteen poolilla! Ainahan saa unelmoida, vai mitä? 

Että sirilimpsis vaan ja kohti maanantain ilkeää kaksoisiskoa tiistaita! 

Niin ja TJ 10 Suomeeeeeeeeeeeeen! <3

If your dreams do not scare you, they are not big enough.

Ihan koska Suomessahan sataa ja on harmaata 150% ajasta niin Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi täälläkin päätti sitten olla tasaisen harmaata ja sateista. Ihan vaan noin niin kuin henkisenä tukena Suomelle. Tähän ikuiseen auringon paisteeseen oli jo sen verran ehtinyt tottua, että yksi sadepäivä ärrrsytti. Varsinkin kun Eevin kanssa reippahasti ajelimme ihan keskustaan ja olisi ollut kiva kuvata nätissä säässä, mutta eih niiiin eih! 

Me siis sunnattiin World of Coca Colaan. En oikein tiedä oliko meillä suunnitelmissa heilua siellä koko 7 tuntia mitä meillä yhteistä aikaa tälle päivälle oli vai eikö meillä vain ollut sen suurempia suunnitelmia. Noh mutta nyt on kokismaailma nähty. Seuraa kuvapläjäys, olkaatte hyvät! 

Koko rakennus siis ylläripylläri huipentui Coca Cola storeen, josta mulla olisi ehkä noin 150 kuvaa. Siinä kohtaa on kyllä osattu hyödyntää brandi oikein eikä tullut olo, että olisi pelkässä krääsäkaupassa. Mitään en ostanut, mutta ihan makeita juttuja siellä oli tarjolla. Kaikki vierailijat sai vielä kokispullot kaupan päälle ja tokihan siellä oli myös huone, jossa sai maistella maailman eri Coca Colan juomia. Kahden jälkeen mun oksurefleksi tuli ja tyydyin veteen ja kuvailuun. Ne oli niiiiin äklö makeita, jopa hiilihapotetut vedet, että yöks.

Toisaalta mulla oli kauhean ristiriitainen olo tuolla. Kierros alkoi kivalla ja ahh niin hymyilyttävällä 6 minuutin videolla, josta ei voinut olla tykkäämättä. Tokikin se oli tekemällä tehty, mutta fiilis oli hyvä. Seinillä luki koko ajan onnellisuudesta ja ilosta. Iloistahan porukka siellä olikin. Jääkarhu suukotelli, lapset virnuilivat ja joulupukit hymyili seinillä. Mutta samalla kaikki se onnellisuus ja ilo on pelkästään pullosta täynnä sokeria. Mä olen persomakealle, mutta jotenkin tässä kohtaa yhteiskuntaa, jossa hehkutetaan terveellisyyttä niin mulla oli paha ristiriita. Kyllä mä tykkäsin silti ja olihan se kiva nähdä!

Me sitten kokisteluiden jälkeen päätettiin vähä pyöriä ympyrää ja tutkia Atlantan keskustaa. Kokismaailman vieressä oli Olympiapuisto, joka ei nyt ihan mun puistojen ykköspaikalle päässyt monimutkaisuutensa takia. Tai sitten mä olin vaan totaallisesti hukannut kompassini. Tiedä häntä. Päädyttiin vähän luistelemaan ja syömään.

Vuokraluistimet on mitä on ja mun sielu hinkui päästä pyörimään piruetteja, tekemään käänteitä ja vaikka mitä muuta, mutta terillä, jotka liukui paremmin sivusuunnassa kuin eteenpäin en ihan viitsinyt. Mutta oli se silti kivaa. Hengittää jään hajua ja vähän edes vähänniinkuin luistella. 

Kuten kuvista näkyy niin mitä pidemmälle meidän päivä eteni niin pilvetkin yritti kaikota. Turistipällistelyiden päätteeksi tulin tulokseen, että tuo maailmanpyörä on muuten täysin samanlainen kuin Helsingissä tätä nykyään. Paitsi, että Helsingin omassa on lasit kivasti siniset, että saat vaan sinisiä kuvia. Ei kuitenkaan vielä menty tuohon pyörimään vaan odotetaan jotain niistä tuhannesta aurinkoisesta päivästä kun näkymät ovat varmasti kivemmat! 

If nothing lasts forever, please be my nothing.

Hupsista keikkaa. Sattumalta löysin koneeni tänään (lue; jaksoin kaivaa sen esille, ei täällä ei ole niin sotkuista, että tietokone olisi kadoksissa miltein viikon!) ja aattelinpa sitten rustata, että elossa ollahan! Mun viikko on sisältänyt shoppailua, vähän töitä ja öö shoppailua. Joululahjoja, joululahjoja sano mummo lumessa vai mitenkäs se nyt meni.

Mun vastuulla on päivisin aikalailla Sällin hakeminen koulusta ja terapioiden jälkeen päiväunille kippaaminen. Tuo unille kippaaminen on mun heiniä siksi, että hostisän kanssa se menisi vain tappeluksi. Tosin en tiedä miksi mäkin sain vähän lisää taisteluarpia edellisten kaveriksi. No se on aina hyvä muistutus Sällin kynsienleikkuusta. Ne kun on halutessaan tappavan terävät. Kyllä se puraskin tänään mulle jäljet käteen. Nice job!

Mutta mun kanssa se tappelut on 3 minuutissa ohi, isän kanssa ne kestää vaikka kaksi tuntia. Joten that's why mä sen käyn tiputtamassa sänkyynsä päivittäin. Tänään Sälli tuli terapian jälkeen Barbieämpärinsä kanssa alas. Ämpäri siis, joka on täynnä Barbeja. Se näki mut ja kiljaisi, että NÖYYYYY koska tiesi mitä tuleman pitää, kun mä astun esiin. Pieni yritti kaksin käsin puristaa ämpäristään kiinni, mutta natsiaupair tuli ja vei ämpärin mukanaan. Tai oikeastaan au pair tuli ja vei Sällin mukanaan yläkertaan. Vähän käytiin olympiatason painiottelua taas kuka määrää ja minkä kaapin paikan, mutta tästä huolimatta Sälli oli unessa 7 min ylösmenon jälkeen. Not bad!

Mä oon ottanut noista joululahjoista itselleni pienen urakan. Tai oikeastaan kummilasten osalta. Kummipojalle on tekeleillä tukikuvista kansio. 86 kuvaa on valikoitu ja ne pitäisi Suomessa tulostaa ja laminoida ja leikata oikean kokoisiksi. Suurin työ, se kuvien valikoiminen on kuitenkin tehty ja hups tulostamisen saatan ulkoistaa isukin hommiksi! Terkkuja!
Kummitytölle sitten päätinkin väsätä omin pikkukätösin runokirjan. Itselläni oli lapsuudessa runokirja, jota rakastin ja koska puoli lasta kummiinsa niin pitäähän tuollakin olla. Alkusivulla on sanoja meistä ja sen jälkeen on runoja vinopino. Sivuista 11 on vielä tyhjänä ja sen jälkeen pitäisi kaikki 34 runoa kuvittaa. Mutta koska haluan uskoa, että lopputulos on huimaava ja lahjan saaja tykkää niin jaksan nähdä tämän vaivan.

Viikonloppuna pitäisi saada viimoisetkin lahjat kasaan ja paketti Suomeen. Yksi lahjoista olikin hupsista sen verta iso ettei sitä ihan matkalaukkuun tungeta. Amazon kuitenkin laittoi tuon pakkauksen vielä isompaan pahvilaatikkoon postitusta varten niin hyödynnän sen nyt ja postitan lahjat ensi viikosta Suomeen. Viimoiset joulukortitkin pitäis kirjottaa ja lähettää. Ressiä pukkaa!

Voisin nyt vielä noita runoja keräillä kun ootan Eeviä saapuvaksi. Meillä oli tarkoitus huomenna lojua sohvalla ilta ja katsoa Salkkarimaratoni, mutta sitten Eevi halusikin lähteä baariin huomenna ja maratoni siirtyi tälle päivälle. Kuitenkin Eevi joutui töihin huomenna niin tod näk leffamaratoni tai salkkarimaratoni jatkuu huomen illalla niillä! Päivällä turistit lähtee tarkistamaan Kokismaailman ja ehkäpä sieltä sattuisi muutama huisin hauska kuvakin mukaan, lets see!

Today's special moments are tomorrow's memories.

Nyt ois neljän päivän vapaat lusittu ja huomenna pitäs palata sorvin ääreen. Mutta on mun pakko myöntää, että on mulla Sälliä jo ikävä! Päivällä kun kävin kotona pyörähtämässä ja pusuttelin poikaa ja totesin, että "I have mist you!" Niin sain vastaukseksi "I miss you!". Aww. Mun pienisuuri mies!

Tokikaan enhän mä yksin töitä tee. Huomenna on mummi mun varjona ja vissiin tiistainakin ainakin. En tiiä koska ne kotiin lähtee. Huomenna meillä oli tarkotus mennä Anne Frank-museoon, mutta joku valopää on keksinyt, että se on maanantaisin kiinni. Just joo.

Kaks arvausta heräsinkö aamulla ostoksille?! En! Nukuin mukavasti ja hoidin shoppailut netissä. Perjantaina käytiin kuiteski joulupuufarmilla, tai kai joulukuusifarmilla valitsemassa meille kuusi! Oikeasti se puu ei ole edes kuusi, vaan tuija tai kataja tai joku vastaava ilman neulasia oleva vihreä puu.

Meitä oli reissulla minä, hostvanhemmat ja ukki. Käveltiin tuolla peltoja pitkin, maisteltiin kuumaa omenasiideriä ja ihmeteltiin ihmisiä. Kuusen piti puhua hostäidilleni ennen kuin valittiin ja lopulta ei enää tiennyt, mikä niistä hänelle puhui! Tilalta löytyi vaahtokarkkien paistopiste, hevosia, lampaita ja muita öttiäisiä. Aurinko paistoi, oli pari astetta lämmintä ja iiiiihhana joulufiilis! Me naiset tottakai diivoina valittiin kuusi, miehet sahasi sen katki, kantoi sitä paikast A paikkaan Ö ja lopulta heitti sen auton katolle ja sitoi vielä kiinni. Tunsin itteni hyödylliseksi! 

Siinä on lopputulos. Kuulma taktinen veto, että koristeet on alahyllyiltä jätetty pois Sällin raivareiden takia. Mä otan tikkumiehen kirjanpitoa monesti toi puu on ennen joulu vaakatasossa... 

Tänään mä oon kirjaimellisesti pyöriny ympyrää koko päivän. Kaupoissa ja ostoskeskuksissa. Oon nauranu superpaljon ja ollut tasan tarkkaan se ärsyttävä käkättävä teinityttö kavereiden kanssa. Lelukaupassa laitettiin jokainen laulava joululelu soimaan ja kiiruhdettiin karkuun. But hey, meillä oli kivaa ja nauruterapia on parasta! 

18 päivää Suomi-lomaan. Sitä ennen pitäisi joululahjat saada kasaan ja päättää millä tavoin mä saan ne Suomeen. Kauheeta, 18 päivää. Vasta sinnekkin oli 56. Tässähän pitää oikeasti stressata sitä, että ihan just kohta mun vuosi on ohi ja mun pitäis tietää taas elämästäni jotain mitä tehdä ja minne mennä! Sitä ennen pitäis saada ne 6 credittiä suoritettua ja ja ja ja ja. Ressiä kuulkaa pukkaa! 

Nyt amazon primestä Dance mom-maratoni pyörimään ja sitten Zzzz-landiaan ennen uutta viikkoa! Muiskis, ootte raksuja! 

Let our lives be full of thanks and givings!

Sillee ja tällee. Kiitospäivä on siis takana, yllätyksekseni laskin, että omalla kohdallani jo kolmas sellainen! Eipä se paljoa ole tässä vuosien varrella muuttunut. Ruokaa, ruokaa, ruokaa ja sairaan hyvää jälkkäriä. Täydellistä voisin sanoa?

Kiitospäivää seuraa siis Black friday ja noh, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta vain Amerikassa voidaan olla kiitollisia kaikesta mitä meillä on ja parin tunnin päästä ryysiä sairaiden tarjousten perässä kun vaahtopäät. Tähän kohtaan voikin sitten hyvin mainita, että kyllä mäkin lähden tarjousten perässä huomenna kaupoille, niinkin sikahullu aikaan kun 6.30. Hostäiti lupasi kurvata Starbucksin kautta ja nopea keikka tiedossa. As if! 

En edes jaksa yrittää laskea montako eri ruokaa meille oli tarjolla, mutta oli hyvää. Ehkä suurimpana rakkautena joka muodossa tarjoiltu bataatti! Ja tottakai turkki siis kalkkuna. Jälkiruoaksi oli tuplasuklaajuustokakkua ja karpalo-pähkinäpiirakkaa. Oh ah ja röyh. 

Kasilta lopeteltiin ruokailu ja hostäiti pakkasi Kiitospäivän koristeet pois ja minä, hostäiti ja tämän kaveri syöksyttiin kellarin varastoon ja kaivettiin joulu esiin! Huomenna mennään kuulma rikkomaan perherauhaa ja hakemaan joulukuusifarmilta meille kaksi joulukuusta ja koristellaan ne. TV:stä tulee enää joulumusiikkia ja vaatimuksena, että pääsee ovesta sisälle on se että pukee tonttupuvun päälle. Noei vai. Melkeen kylläkin! Joulu on siis saapunut kaupunkiin. Jollain saattaa olla pientä käryä, että mä rrrrrakastan joulua enkä malta odottaa, että saan luoda huoneeseeni oman joulumaailman. Ahh ihh! 

Huoneesta puheenollen, en tiedä/muista/jaksatarkistaa oonko mä täällä julkaissu siitä kuvia niin tadaa siinä ne on! Uusia pukkaa, kun saan winter wonderlandin valmiiks. Tällä hetkellähän tehty on tasan tarkkaan ei yhtään mitään. Ensimmäisenä vuonna mulla oli about liiketunnistimet ovella ja aina kun tulin sisään niin valot syttyi ja Katri Helena soi! 

Kun päästettiin irti yksi 24-vuotias ja kaksi 30-vuotiasta niin saatiin aikaiseksi partyjoulukuusi. Korkeudeltaan tuo on ehkä 20 senttiä, mutta hirvittävän sympaattinen kapistus eteisessä toivottamassa kaikki tervetulleiksi! 

Ja koska joulu on for real ihan kohta täällä, niin for real 3 viikkoa ja mun Suomi-loma alkaa. 3 viikkoa. Se on ihan tositosi vähän! 

Hostisä palasi komennoltaan tänään ja arki taas kerran vähän heittää täällä häränpyllyä. Tod näk nautin enemmän vapaista ja työt on iltapainotteisia, mutta saanpahan hengähtää! Jos totta puhutaan niin mua vähän jännittä kun isä palasi, koska ei me kauheasti olla oltu saman katon alla, mutta kuten muistelinkin (kredittiä mun muistille) niin hauska tyyppihän tuo oli ja turhaa purin kynteni! 

Mutta nyt painun unille kiitollisen kaikesta mitä olen saanut, mitä minulla on ja mitä tulen saamaan! 

What's coming will come and we'll meet it when it does.

Mulla oli tossa äsken kun tänne suunnittelin tulevani kirjottamaan niin oikeasti ideoita, mitä kertoisin. Ja ne oli mun päässä siis minuutti sitten. Eipä ole enää. En vaan ymmärrä, miten aivot voi toimia näin!

Mutta täällä arki vähän muuttui isovanhempien tullessa taloon. Kyllä mulla työtunteja edelleen on, mutta aikalailla mä oon se paholainen, joka viheltää pelin poikki jos isovanhemmilta menee sormi suuhun. Eli suht helppoa pari viikkoa edessä. Isovanhemmat on mahtavia ja meillä on oikeasti kivaa yhdessä. Tokikin ovela ja viekas Sälli testaa heti tuoreen lihan, että kuinka pitkälle rajat heidän kanssa paikkuu. Sorry dude, ei pitkälle kun mä oon vahtivuorossa!

Viikonloppu oli ja meni. Perjantai mulla oli kokonaan vapaana ja olinkin sopivasti kivasti mukavasti kuumeessa sen päivän. Lauantaina ja sunnuntaina tuli tehtyä töitä vajaat 20 tuntia, joten kauheasti se ei viikonlopulta tuntunut. Sunnuntaina oli LCC-tapaaminen ja päästiin keilaamaan. Mä oon aina luullu, että mun ongelma siinä lajissa on se etten jaksa keskittyä, mutta näköjään menee paremmin kun en keskity sitä vähääkään mitä olen ennen tehnyt. Sai nauraa pari tuntia kavereiden kanssa. Parasta terapiaa ikinä.

Sunnuntaina tänne sattui joku Esterin takapuolen repeämä ja satoi vettä ihan simona. Parin tunnin päässä oli tornadojakin ollu. Hui! Seison ulkona litimärkänä ja odottelin Eeviä ja yhtäkkiä salamoi tajuttomasti ja sitte rysähti. Pelästyin, mutta en kuollu! Harvoin olen ukkosmyrskyssä seissyt ulkona, saati sitten marraskuun viimeisellä viikolla.
Illalla sitten kun ajelin hakemaan isovanhempia Sällin kanssa metroasemalta, niin horisontissa siinsi purppura raja. Täysin suora viiva. Tumma pilviä ja toisella puolella kaunis kaunis auringonlasku purppuran värissä. Se oli aika hieno näky.

Ja koska säästä voi jaaritella vaikka tunnin niin jatketaan aiheella. Viime viikolla täällä siis oli pakkasta, tiet jäässä ja kaikilla pipot päässä. No tänään maanantaina sitten rikottiin 114 vuotta kestänyt marraskuun lämpöennätys. Kevyet +25 astetta. Miltein teki mieli kaivaa bikinit esiin kun ulkona käveltiin, mutta ihan niin friikiksi en viittinyt heittäytyä.

Käytiin porukalla tänään kävelemässä ja törmättiin käärmeeseen. Se oli pienen pieni, mutta Sällihän olisi about halunnut grillata ja syödä sen. Sen mielestä oli huisin hauskaa kuinka käärme kiemurteli sitä paniikissa pakoon ja varmasti vielä hauskempaa kun au pair ja 2 isovanhempaa yrittää saada häntä itseään kiinni. Elämäni tähtihetkiä taas.

Olkaatte hyvät. Vuosisadan turhin postaus, mutta kirjotinpa silti.

Look at the stars, look how they shine for you and everything you do.

Sivuhistoria muistutti mua tälläsestäkin sivusta. Päätin sitten tulla huvikseni päivittelemään kuulumisia, vaikkakin väsymys kaataa mut ihan justiinsa sänkyyn. Mutta suurimmat pahoitteluni hiljaisuudesta. Itseasiassa tiistaista saakka olen iltaisin yrittäny kirjoittaa, mutta... tulokset on nähtävissä kuinka hyvin se on sujunut!

Sain juurikasvuni piiloon vaikkakin samalla koodilla kun ensimmäisenä vuonna, ekalla yrityksellä ei väri tarttunut mun omaan väriin. Värjättyyn osioon kyllä. Päädyin sitten istumaan siellä lähemmäs 3 tuntia, kun kampaaja halusi onnistua ja värjätä uudestaan. Omasta mielestäni tulos on hyvä siihen nähden minkälaisen tricolor värjäyksen sain ensimmäisenä vuonna!

Suomalaisvahti vaihtui yhdessä perheessä kun Pauliina lensi (tai lentää itseasiassa vasta huomenna) Suomeen ja Eevi astui puikkoihin. Eilen vietettiin Pauliinan läksiäisiä espanjalaisessa ravintolassa ja iih aah se ruoka oli taivaallista. Me kolme suomalaista ja kolme jonkunmuunmaalaista otti omat nacho-annokset alkuun ja jotenkin me suomalaiset saatiin rohmuttua oma saavimme tyhjäksi tuplasti nopeammin kuin muunmaalaiset. Puolustus, meillä on aina nälkä.

Mutta Sälli oli alkuviikon potilaana kotona ja maanantaina pääsin hänen kanssaan kurvailemaan lääkärille. En edes tiedä montako kertaa siellä(kin) jouduin selittelemään että eiiii en ole äiti, ihan au pair vaan. Tiistaina sitten potilaan kunto oli parempi ja suunnattiin Akvaarioon!

Toi vika kuva on nyt vähä kierossa, mutta olkoon. Mä siis odotin eniten näkevän delfiini-shöyn ja sehän nähtiin. Sälli tärisi innosta jo 20 minuuttia ennen alkua ja voin kertoa, että oli muuten au pairille pitkät 20 minuuttia saada laps pysymään housuissaan ja odottamaan delfiinien suurta sisääntuloa. 

Alkureaktio oli mulla, että jo on Särkänniemellä petraamista. Sen verran oli hienoa valo- ja kuvashowta. Delfiinit vähä pyörähteli ja hyppi siinä. Mutta loppujen lopuksi kyse ei ollut delfiineistä vaan yhden miehen lauluesitys, taustalla pyörien säälittävä yritys jostain taistelukohtauksesta. Delfiinit kävi hyppimässä välillä, mutta Särkänniemen showssa on kyse eläimistä ja se on rakennettu niiden ympärille, täällä se oli rakennettu sen miehen ympärille ja delfiinit oli kivat koristeet siinä edessä. 

Muuten oli kauhean kiva päivä. Kalamies-Sälli oli ihan esktaasissa ja tuijotteli kaikkia kalannäkösiäkään haltioituneena. Se oli reipas toipilas ja meillä oli ihan tosi hauskaa yhdessä. Koko viikko on ollut itseasiassa hirveän kivaa sen pojan kanssa. Ollaan naurettu ja naurettu tuntitolkulla. Yksi ilta pimennettiin talo ja annoin autistin aistien nauttia taskulamppuleikeistä, kun juostiin fikkarien kanssa alakertaa ympäri ja tutkittiin kaikkea mahdollista! 

Mä oon ihan rakastunut Atlantaan ja tähän säähän. Mua ei haittaa kylmyys (, jota on muuten nyt piisannu!) tai tuuli tai syksy tai talvi, koska täällä paistaa aina aurinko. Kaupunki on todella nätti ja pääsee oikeuksiinsa varsinkin auringossa. Sopivan iso, mutta ei liian. Sopivasti ihmisiä, mutta ei liikaa! Huippua!