Tiiättekö, kun välillä tulee vaan sellasia hirmu isoja onnellisuuspuuskia? Mulle tuli tänään aamukoomaamisten jälkeen, kun raahauduin lenkille ja to be honest ensimmäistä kertaa pitkän elämäni aikana lenkin jälkeen on ihana olo!
Mä oon ihan hitonmoinen Hannu Hanhi, Onnenpekka, mitä näitä nyt on. Mulla on asiat todella hyvin, etenkin mun elämässä on todella ihania ihmisiä ja silti sitä pitää välillä leikkiä kermapersettä ja itkeä ongelmiaan. Jospa yrittäis useammin itkeä onnesta kaikesta siitä mitä mulla jo on?
Koska mulla on ihan hirveästi. Eikä edes materialismipuolella vaan ihan muualla. Mulla on maailman ihanin perhe, jokaista koukeroaan myöten. Mulla on aivan uskomattomia sukulaisia ja voin todella todeta, että suku on paras. Mulla on aina ja ikuisesti ympärillä ihania verisukulaisia ja vähän mutkien kautta tulleita sukulaisia. Mä olen täysin puolueettomasti sanottuna kaikista parhaimman 5-vuotiaan tytön kummitäti, enkä voisi rakastaa tuota olentoa milliäkää enempää tai olla hänen vanhemmilleen yhtään enempää kiitollisempi, että saan olla tytön elämässä niin paljon!
Näiden lisäksi mulla on ehkäpä universumin parhaat ystävät, joiden kanssa ollaan selvitty vaikka kuinka paljosta ja jokaisen kanssa olen minuutti, tunti ja päivä päivältä läheisempi ja he muodostavat mulle jo toisen perheen.
Näiden lisäksi mulla on täällä Amerikassa yksi perhe ja tällä hetkellä asun toisessa. Mä olen saanut huolehtia uskomattomista lapsista ja oppinut heiltä ihan älyttömän paljon. Ennen kaikkea olen saanut lähteä tänne oppimaan, kiitos vanhempieni. Olen saanut tehdän tän kahdesti ja sellaisena hetkenä, kun seison suuren mäen päällä, Atlanta on jalkojeni alla ja Kaija Koo pauhaa kuulokkeissa niin mä elän unelmaani. Yhdenlaista unelmaani.
Sälli vaatisi oman postauksen mahtavuudestaan. Sen nappisilmät, sen hymy, sen halaukset, sen pusut. Ne sulattaa mun sydämen päivä päivältä enemmän. Eilen terapeutti pyysi Sälliä osoittamaan kuvista Janiikan niin Sälli kumartui kuvani ylle ja antoi ison pusun. Oli pakko poistua huoneesta muutama kyynel tirauttamaan.
Se elää tunteella, se raivoaa tunteella ja koko sydämestään, se vihaa sua sen 10 minuuttia koko pienen kehonsa voimin, se satuttaa raivonkiilto silmissä, mutta niin se myös rakastaa koko pienen kehonsa voimin. Varmasti vielä enemmänkin. Se rakastaa, koska mä jaksan rakastaa kaiken sen raivoamisen jälkeen. Nyt meidän iltaperinteenä on jo pimentää yksi huone, hakea fikkarit ja Sälli mun kainalossa tuijotella "tähtiä" katossa. Jutella niistä ja vaan olla.
Näiden lisäksi mun onnellisuuspuuskaan kuului äidin 50-vuotissynttärit, jotka elän vähintään kerran viikossa uudelleen ja uudelleen. Se viikonloppu oli tajuton ja elämäni paras. Mä tunnen itseni etuoikeutetuksi, että mulla on aivan tajuttomasti lapsiaan rakastava ja kannustava äiti ja ennen kaikkea tajuttomasti meidän oikutteluita kestävä karhuemo.
Sitten vielä, että hostperheeni on niin ihana, että päästää minut kahden viikon lomalle Suomeen. Viikon päästä olen parhaiden ystävieni kanssa pikkujouluilemassa, olen saanut rutistaa kummityttöni, nähdä sielunsiskoni ja perheeni.
Onnellisuus ei tule sillä mitä tavoittelet, onnellisuus tulee sillä kun näet mitä sulla jo on. Ja mulla on miljoonien arvosta rakkaita ihmisiä ja muistoja elämässäni.
Just here and now, my life is perfect.
Olipa kuniisti kirjoitettu blogi! Kiitos viisaudestasi antaa arvoa sille, mitä ihanaa ja rakasta elämässäsi on. Ilahduin aina, kun luen teidän nuorten onnesta - niin kuin nyt tätä blogia lukiessani. Tervetuloa visiitille kotiin!
VastaaPoista