Olin niin tohkeissani viime postauksessa tuosta matchistä ja kaikesta siihen liittyvästä, että totaallisesti unohdin tämän viikon perjantaista raportoida!
Pääsin siis vihdoin käymään vanhassa hostperheessäni tuossa viereisessä kaupungissa ja voi elämä kun oli ihana nähdä lapsia! Kuinka paljon ne olikaan kasvanut. Esikoisesta oli tullut kunnon teini ja kasvatti viiksiään. Keskimmäinen... Voi elämä. Vieläkin kostuu silmät kun ajattelenkaan sitä lasta. Se on muuttunut ehkä eniten kolmessa vuodessa. Kasvanut kunnon nuori mies, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan, tekee omat päätökset, mutta samalla on kuitenkin älyttömän kohtelias ja fiksu. Unohtamatta superuheilullisuutta. Iloinen höpöttelijä. En voinut kun rutistella tuota ihanuutta. Mun baby boy oli jo mukamas niin iso!
Kuopus sitten. Tyttö oli 4 kun menin sinne ja nyt se on täyttämässä 9 ensi vuoden alussa. Iso kolmosluokkalainen. Laski päiviä kindergardenin alkuun kun mä olin lähdössä. Todellinen kaunotar ja innokas tyttö. Ahh. Ihana nähdä niitä!
Suurin yllätys oli kuitenkin hostvanhempani. Kuinka onnellisia ja rentoja he olivatkaan. Elämä silloin oli todella hektistä ja äiti varsinkin oli toooosi stressaantunut. Nyt kaikesta näkyi, että oli rentoutunut ja todella onnellinen. Muutto (valtavaaaaaan) taloon ja uusi työpaikka oli tehnyt tehtävänsä. Syötiin pitsaa ja katsottiin kaksi elokuvaa. En elokuvien välissäkään uskaltanu lähteä vessaan kun olisin eksynyt matkalla. Niin valtava se oli. 4 kerrosta. 100 vessaa. 50 makuuhuonetta. Okei, 4 kerrosta on totta. Huoneita oli paljon. Olohuoneita bongasin kolme. HUH!
Grand central terminal, New Yorkin juna-asema. En tiedä miksi, mutta rakastan tätäkin rakennusta. Astuin sisään, hengitin syvään ja ihastelin näkymiä.
Lauantaina otin junan New Yorkiin ja vietin siellä yön. Eilinen meni ihan vaan oloillessa. Oli kostean kuuma, että hermo vaan meni siellä väenpaljoudessa yrittäessä päästä eteen, taakse, itään tai länteen. Tänään sitten olin jo matkaamassa kohti tavarataloa, kunnes äkkäsin. Museum of natural history. Sinne on (jälleen) pakko päästä. Mun kirkko, mun mekka, mun pyhäkköni. Rakastan vain tuota paikkaa ja voisin istuskella jokaisen luomuksen edessä tuntitolkulla. Puhumattakaan merenalaisesta huoneesta. Laineet liplattaa ja katossa roikkuu sinivalas. Parasta.
Wanna cuddle?
Kaksi tavarataloa myöhemmin suuntasin junalla takaisin Connecticutiin. Ja mitään en ostanut! Hyvä minä. Juuri kun istahdin mukavasti sängylleni, Jenna ahdisteli facebookin puolella ja kyseli iltatekemisiäni. Ei muutakin vaatteiden vaihdon kautta kohti dinneriä. Päädyttiin kuitenkin myös kuvailemaan katuja ja kaupunkia sopivassa auringonlaskussa.
Jennalla oli kamera, mä olin ihan puhelimen turvin illan liikenteessä! Mutta ainakin on kuvamateriaali taas! :)
Niin ja Georgian perhe varmistui! Oon ollu kooko päivän ihan superhappy tästä. Nyt juuri livahdin alakertaan ja keskusteltiin hostäidin kanssa ja hän lupasi yrittää järjestää asiat niin, että pääsisin mahd pian muuttamaan. Vaikkakin meidän välit on hyvät ja tunnelma itseasiassa hyvinkin rento ja iloinen tällä hetkellä, niin kyllä mä silti odotan enemmän kuin mitään, että pääsen sinne uuteen perheeseen! Todennäköisesti ainakin 5 päivää on täällä vielä töitä, mutta niistä en jaksa stressata. Sain äsken hostäidillekkin, että tiedän kohta lähteväni niin en jaksa enää stressata lasten ruokailuista tai muista. Kyllä mä ne viis päivää saan hengissä pidettyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti