Mulla menee jopa liian hyvin nyt päivitelläkseni blogia. Hypin pilvilinnoissani, nauran ja pidän hauskaa päivät. Syön perheen kanssa dinneriä ja vetäydyn huoneeseeni laulamaan suihkuun ja tanssimaan, koska on vaan niin hyvä mieli!
Vaikkakin rematch on sieltä ja syvältä, niin todella kannatti. Vaikkakin huonojakin päiviä on edessä ja elämä tulee potkimaan päähän joskus, jopa ehkä tuo lapsikin kirjaimellisesti, niin silti voisin vaan huutaa maailmalle kuinka onnellinen olen tästä perheestä ja tästä elämästä täällä!
Tänään hymyilin vieläkin leveämmin kuin aiemmin, kun pojan käytösterapeutit sanoi minun olevan luonnonlahjakkuus autististen lapsien kanssa ja kuinka ohjailen poikaa ihan kaikkien huomaamatta hienosti. Vaikkakin toki sen huomaa pojankin käytöksestä, että mulla on oikeat narut käsissä niin silti, kun kuulee tuollaista palautetta ammattilaisilta niin se tuntuu aina hyvältä!
Pojan ollessa tänään päiväunilla, oli mulla jo tuota pientä Sälliä ikävä. Tuijotin baby monitoria ja odotin pihahdusta, että saan rientää halaamaan ja pussailemaan tuota pientä otusta. Sitten kun se lopulta päätti herätä niin mua odotti maailman levein hymy ja vähintään yhtä monta pusua, kun hänelle annoin. Ihana ihana poika.
Meidän päivät on niiiiin kiireisiä ja täynnä aktiviteettejä, että poika nukkuu yöt heräämättä 12-13 tuntia ja päivällä 2-3 tuntia. Ja pitkistä päiväunista huolimatta, nukahtaa puoli yhdeksän yöunille. Joka päivä meillä on joku terapia ja ne on oikeasti rankkoja tuokioita tuon ikäiselle. Huomennakin on tunnin puheterapia ja kahden tunnin käytösterapia ja lyödään vetoa, että poika nukahtaa syliin kun ollaan viemässä häntä vasta yläkertaan unille.
Hirveän helposti kaikkien näiden terapioiden ja jatkun autismi sitä, autismi tätä puheiden alla unohtuu se, että tuo on kuitenkin todella lievä autisti ja sen kaiken alla täysin tavallinen 2-vuotias 2-vuotiaan pinnalla ja omalla tahdolla. Esimerkiksi tänään poika sai raivarin terapian aikana, kun hänelle laitettiin (WHY OH WHY!) kengät jalkaan hänen pyytäessä muttei päästetty ulos. Kaksi terapeuttia ja mummi yrittivät hämätä poikaa ja hoitaa asiaa autistien tavoin. Nappasin pojan syliin, annoin huikan mehua ja istuin alas selittämään, että mä ymmärrän hyvin että on paha mieli. Kengät saa, muttei kuitenkaan mennä ulos. Selitin myös ettei juuri nyt voida mennä ulos kun käydään hyvästelemässä täti ja tadaa, se rauhoittui. Ei pojankaan elämä ole pelkkää autismia. Hänellä on autistien tarpeet jossain kohtaa, mutta on myös ne normaalin 2-vuotiaan tarpeet ja mietteet.
Nyt vanhemmat yrittävät pyöritellä pojan aikatauluja siten, että saadaan täydet kuusi tuntia käytösterapiaa mahdutettua. Se saattaa tarkoittaa maanantain koulupäivien siirtymistä aamupäivään, mikä johtaa koulu-uinnin menettämistä. Siitä on hostisä varsinkin huolissaan. Tarjouduin kuitenkin keskiviikkoisin kun ihme ja kumma ei ole terapiaa, tanssia, musiikki, voimistelua tai kielen pyörittelyä käymään pojan kanssa kahdestaan uimassa kun tykkää siitä niin paljon. Katsotaan mitä sanovat aamulla kun nousen ylös.
Hostäiti puhui äsken ruokapöydässä, että lauantaina voitais mennä perheshoppailulle. Tuli kauhean kiva mieli siitä. Olen oikeasti osa näiden perhettä, enkä voisi olla kiitollisempi tai onnellisempi!
Tätä oli niin kiva lukea! Oon onnellinen sun puolesta: )
VastaaPoista:) Kiitos!
Poista