Lähtöhän ois voinut tapahtua rauhallisemmistakin merkeistä. Elämä oli yhtä hulinaa ja vilinää viimeiset viikot ja pakkaaminen jäi ja unotui. Itseppähän julistin ettei se stressaa. Noh stressasi se sitten sunnuntai-iltana kun raivokohtauksen merkeissä paiskoin tavaroita matkalaukkuun ja siitä ohi. Edelleenkään en tasan tarkkaan tiedä, mitä tuli pakattua, mutta ainakin vaikuttaa, että mitään oleellista ei ole jäänyt. Ja loputhan saa ostettua täältä.
En oikein tiedä lähtisinkö käsittelemään aikaa ennen lähtöä, kun siitäkin niin lahjakkaasti unodin kirjoittaa vai sitten kuittaisinko vain, että lähdin jo ja kivaa ei ollut? Ehkä tyydyn kuittamaan ja toteamaan, että edellisen kerran lähtö oli paljon helpompi ja kutkuttavampi. Tällä kerralla teki mieli lyödä maanantain jarrut pohjaan ja todeta vain, että noup, ain't coming. Jotenkin kuitenkin tänne training schoolille päädyin ja vielä ihan hyvissä mielin.
Eilinen matkustuspäivä sisälsi istumista, istumista ja sitten istumista. Helsingistä Lontooseen kolme tuntia, kentällä 4 tuntia ja Lontoosta JFKlle 7 tuntia. Sitten vihdoin pääset tuulettamaan, että ohi on niin eiköhän me istuttu bussissa 3 tuntia odottelemassa muita au paireja lennoilta. Meidän kone laskeutui 15.30 ja schoolin pihaan astuttiin 20.15. Voitte kuvitella siitä nälän ja väsymyksen määrästä kuinka hilpeällä mielentilalla oltiin.
Viiden hengen huone ja trooppinen ilmasto. Huomiseksi luvattiin kunnon ukkosmyrskyä. Oh joy! Soulmaten ja Tn kanssa oltiin kyllä onnekkaita ja lieroja, että päästiin kaikki kolme suomalaista samaan huoneeseen! Terveisin fluent german hallussa hyvinkin pian.
Nyt ruokalevolta oppitunneille! Opettaja on hyvinkin hupaisa eläkeikäinen rouvashenkilö, joka on vieraillu varmaankin kaikissa Euroopan maissa ja muistaa niistä maista kaiken! Mm. sen, mitä peppu tarkoittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti