Viime postauksen murtuneista tunnelmista huolimatta henki pihisee edelleen! Myöskin eilisestä huolimatta kamoja ei ole pakattu ja edelleen asustelen USAssa.
En tiedä jatkuiko sunnuntain mälsät fiilikset, mutta eilen aamulla kun silmäni auki sain niin eka ajatus oli "pakkaanko kamani nyt vai heti?". Aamupäivän aikana kolmesti katosin vessaan hiljaa itkemään aina pariksi minuutiksi. Tytöt onneksi oli enkeleitä ja leikki huomaamatta mooonta tuntia jotain kivaa Barbie-leikkiään.
En tiedä miksi eilinen aamupäivä tuntui niin maailmanlopulta ja niitä fiiliksiä pääsi äitikin todistamaan. Mutta kun lounas oli ohi niin aurinko alkoi paistamaan minunkin risukasaan ja loppupäivä oli hauska. Mutta edelleen kiitän kaikkia taivaan voimia siitä, että lapset oli niin kiltisti eilen. Vaikka tänäänkään en ole lippua turhan korkeella tuulettanut, niin niiden kitinä, valitus ja rutina olisi eilen ajanut mut Indokiinaan täältä. Tänään ei siis oltu niin kivoja au pairille!
Yhdestä asiasta olen kyllä ylpeä. Meidän neiti itsepäinen ja omatoiminen Toka vaihtaa vaatteet valehtelematta tunnin välein. Voitte arvata kuka noukkii käytetyt vaatteet lattialta tai löytää 20 hametta pyykkikorista. Sama tyyppi myös siivoaa tunnin välein tytön vaatekaapin kun prinsessa on myllännyt sen voidakseen päättää mitä pukee. MUTTA tänään aamulla kun vaatteita puettiin niin en muista millä
Tänään kävin LCC kahden viikon orientaatio käväisyllä ja juuri hostäidille sanoin, että jotenkin muistelisin viime LCCn käyneen max 10 minuutin ajan vähän juttelemassa totteleeko lapset. Nyt juteltiin tunti. Ehkä tää oli hyödyllisempi hosteille, joilla ei au pairia ole ennen ollut, mutta eipä sieltä mulle oikein mitään uutta tullu. LCC oli ihan mukava, juuri niin perus Connecticut-kukkahattutäti lapset puettuna Ralp Laureniin kun vaan voi olla. Mutta mukava. Sehän se pääasia on.
Olen muuten ihan älyttömän kiitollinen siitä kuinka terveellisesti tämä perhe syö. Ei uppopaistettua, hampurilaisia, hodareita tai pakasteruokaa. Kaikki mitä täällä tehdään on itse tehtyä alusta asti ja tooodella tuoretta. Tämä tokikin aiheuttaa omat paineet lounaisiin, jotka minä hoidan, mutta ainakin vielä noi kaksi lasta on elossa vaikkakin oma rimani ei pakosti ole aivan yhtä korkea kuin hostien. Wait for it kun alkaa mun aika ruokkia lapset myös päivällisellä... Äiti, saat paljon enemmän tiedätkö mitä kuvassa on-viestejä sitten!
Tuli juuri mieleen kun tässä puoli kymmenen aikaan sänkyyn suuntaan, että LCC kyseli kotiintuloajasta ja hostit olivat ihan, että hei haloo se on 24, kai sillä on järkeä sen verta päässä että osaa itse pitää niistä huolen. You can be sure, koska tää 24-vuotias on suuntaamassa nukkumaan kun 20 vuotta nuorempi vetää tuolla omaa napatanssishowtaan edelleen. Tosin se 20 vuotta nuorempi sai aamulla nukkua kymmeneen, kun tää 24-vuotias raahautui 7:30 aivokuolleena ylös.
Ja siitä taas tuli mieleen, että hostäiti eilen totesi huomanneensa etten ole aamuihminen! Vähän hymyilytti tuo toteamus. Mutta sitten hän sanoi, että varsinkin Eka vierastaa mun aamukäyttäytymistä, koska olen kuin toinen ihminen. Tänään sitten pidin hyvä au pair-puheen ja selitin ettei au pair ole vihainen tai surullinen, hän on vain väsynyt ja siitä huolimatta au pairilta saa ja pitää pyytää apua vaikka en aina hymyilisikään. Katsotaan menikö viesti perille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti