Stay patient and trust your journey.

Musta tuntuu, että oon koko päivän pyörittäny 12 lapsista perhettä yksin vailla tukea ja turvaa. Paitsi tekstareiden välityksellä hostäitini. HUH. Ja todellisuudessa mulla on se yks hostlapsi. Ja sekin on 3-vuotias sunnuntaina. En tiedä, mistä ne kuvitteelliset 11 muuta tuli, mutta apua mä olen väsynyt.

Hyvät uutiset on ne, että pääsin takaisin omaan kolooni. Tokikin vaikka kuinka pitkin päivää suunnittelin, että syöksyn samantien vierashuoneeseen tai kolooni kun hostäiti tulee kotiin ja vapauttaa minut, niin jotenkin mä nukutin lapsen ja sen jälkeen istuin työhuoneessa juoruamassa naapureista tunnin tai kaks hostäidin kanssa. Hups.

Koulun jälkeen tuli käytösterapeutti ja kaikki meni kivasti. Mä istuskelin niiden kanssa, tyhjensin astiapesukonetta ja siivoskelin aikani kuluksi. Ovikello soi ja vuotoasiamies astuu sisään ja helvetti on irti. Pihalla juoksee kolme koiraa eri suuntiin, lapsi kiljuu ylhäällä ja käytösterapeutista tulee kädetön todella väärään aikaan. Koirien lisäksi pihalla kirmaa Huan-Pabloooooo ja tämän alaiset puutarhatöissä espanjaa hihkuen. Tämän lisäksi puhelin soi minuutin välein ja toisen minuutin mä yritän soittaa takaisin yhtiöön, joka voisi ratkaista meidän kellarin piipittävän aikapommin!

Kaks tuntia mä hoisin näitä 11 kuvitteellista lasta, tekstasin hostäidin kanssa tilanteesta. Millon piti näyttää kellari, milloin suhkulähde, milloin Huan-Pablolta oli työmies hukassa, milloin Sälli vaati päästä vapauttamaan makkariin teljetyt koirat. Silloinkin toki tää mun niin ihannoima käytösterapeutti katselee kauempaa kun minä spurttaa alakerrasta kovempaa ylös kuin Usain Bolt satasella. Mista mina voida avata autotallin ovi? Missa olla sprrrrrinklerit? Huan-Pablo huutelee olan yli. MINÄ. EN. TIEDÄ. Mä näytin varmaan juuri siltä piirroshahmolta kuin ponnarista napsahtelee hiuksia joka suuntaa ja savua nousee korvista. Nyt voin sanoa eläneeni sirkuksen keskellä. Toden totta.

Vuotoasiamies ei saanu hittoakaan aikaseks. Voi olla, että teillä vuotaa ja voi olla että, ei. Aha. Sherlock. Kellarissa päätti sitten kysäistä kuitenkin "tiiätkö, että täällä piippaa joku?" EN. KIITOS KUN KERROIT! Mun ilme ois varmaan voinu tappaa, koska se hiljeni ja luikki pihalle vähin äänin.
Kukaan mistään mikä-teille-piippaa-firmasta ei ikinä tavoittanu meitä tai me niitä. Hostäidin tullessa kotiin hän kysyi, että sovitaanko, että mä laitan lapsen nukkumaan ja se selvittää kissojen ja koirien kanssa mistä se ääni tulee. Okra. Sälli kylvyn kautta unille.

Loppuilta menikin sitten siinä, että se ääni oli siirtynyt yläkertaan. Mä myörin lattioilla ja hostäiti käveli pöydillä kun sitä etittiin. Kellaria tutkiessaan hostäiti oli päättänyt siivota ja raijasi aimoannoksen roskia ylös. 45 minuutin myörimisen ja säntäilyn jälkeen jompikumpi meistä nosteli kulmiaan ja kysyi ihan huomaamattomasti, että oisko se ääni voinu siirtyä ylös noiden roskien kanssa. Katos prkl. Olihan se. Sherlock ja sitä rataa. Ääni on poissa, vuoto jatkuu ja puutarha hoidettu! Niin ja lapsi elossa.

En tiiä kerroinko muuten vielä täällä, mutta mut pyydettiin marraskuussa elokuvafestareille tulkiksi suomalaiselle elokuvaohjaajalle. Järjestäjät ei tiedä osaako tyyppi englantia, mutta haluuvat varmuudeksi sinne tulkin paikalle. Kuulma ei ketään muuta suomalaista tullut mieleen. Kumma juttu! No pääsenpä ilmaiseksi hengailemaan festareille ja ehkä jopa vähä sönköttämään google translatorin avulla enklantia!

Nyt musta tuntuu, että mun elämään on alkanut löytyä se rauha mitä halusinkin tänne tullessa. Arki rullaa, päivät pyörii eteenpäin nauraen ja panikoiden. Iltaisin on kuitenkin kiva fiilis mennä nukkumaan ja huomista odottaa innolla. Tänään sanoin hostäidillenikin, että omasta mielestäni tää meidän homma toimii superhyvin, me ollaan tiimi ja arvostetaan toistemme tekemää työtä. Onhan tää kaaosta ja sirkusta, kun kaksi naista pyörittää taloutta, mutta onneksi meillä on molemmi vedenkestävä huumorintaju ja Sälli ei niin kaikkea vielä ymmärrä, mitä täällä aina tapahtuu!

Just nyt on kuitenkin tosi hyvä olla.