Hiphei! Mähän olen innostunu bloggaaja just nyt. Nyt on kuitenkin taas niin peukut kattoon meininki, että oli pakko tulla lyhyesti turisemaan.
Hostäidin koulukaveri on täällä yökylässä ja nauroi katketakseen kertoessani meidän piippauksen metsästys tarinaa. Siihen päälle kerroin kuinka hostäitini ajoi Sällin synttärilahjakellon yli autolla niin kaveri totesi, että ootteko ikinä ajatellu kuvata tosi-tv:tä teidän kahden arjesta? Hyvä idea! Tästä sirkuksesta saisi niin viihdyttävää materiaalia, että oksat pois!
Mutta piippaus on kadonnu ja se kelloki toimii! Kellon tarina meni siis niin, että postimies Pate jätti paketin just kulmalle, mistä ajetaan autotalliin. Toinen auto ajetaan sen kulman aivan vierestä ja viisi sekuntia ennen sanoin, että muista siinä on se kello. MIKÄ TOI ÄÄNI OLI? Se. Kello. Mistä. Varoitin. HAE SE! PELASTA SE! TEE JOTAIN! Mä kaivoin sitä sitte renkaitten alta ja se toimi! Eihän se paketista ollu ku kaunis muisto jäljellä, mutta kello toimii. 3-vuotiasta ei varmaan hetkauta hirveesti missä paketissa se tulee.
Mä en ihmettele jos joku psykologi toteasi Sällin joskus kasvaneen kieroon joutuessaan katsella meidän sähläystä hostäidin kanssa. Okei moni asia tapahtuu Sällin nukkuessa niin säästyypä se näiltä kommelluksilta.
Mutta huomenna mun wanna be little brother that I never had täyttää kolme. Sniif. Kokonaiset kolme. Sitte meillä ei oo enää taaperoa. Mukamas iso poika. Sniif. Mutta huomenna on luvassa kakkua, herkku, lahjoja ja riehumista sydämen kyllyydestä. Me likes. Illalla sitten kummitustalo saksalaisten kanssa. Oh dear God save me. Viime kerrran Silver Bayn talo kummittelee edelleen mielessä...
Nyt vähä hömppä tvtä ja sit nukkuu! Aamulla pitää kuitenkin laittaa naama synttärikuntoon ja kutrit kans!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti