Sälli päätti sitten imuroida ittellensä jonkun näkösen flunssan, nuhan, man flun tai jotain sinne päin. Yskii ja röhisee ku porsas ja jopa yskäkohtauksen aikana päätti sitten kivat oranssit ykät heittää valkoselle kokolattiamatolleen. Onneks sen jynssääminen ei lue mun sopimuksessa!
Koulussa se oli vielä tänään. Otsassa (tai ehkä ihan repussa to be honest) oli kylläkin lappu, että jos tulen tosi kipeäksi niin lähetäthän minut kotiin. Ei kukaan lähettäny ja mä noukin sen sieltä normaaliin tapaan. Uinti, once again, jäi välistä ja mä päätin perua sitten käytösterapiankin, kun Sälli makoilu raatona sohvalla ja silmät pyöri päässä. Nukkui se sitten reilun kolmen tunnin päikkärit ja mulla meinas iskeä tylsyys.
Päikkäreiltä heräs sitten oikea takalistoon luodin saanut karhu, joka karjui ja huusi niin kauan kun nöyrryin ja laitoin prinsessaleffan pyörimään. Kaikki pääsi helpommalla. Ruoan aikana sitten pohdittiin huomista, että meneekö kouluun vaiko eikö mene. Vaikutti jo reippaalta ja jutteli itsekseen normaaliin tapaan, mutta sanoin siltikin että ehkä parempi jättää kotiin lepäämään. Vaikkakin se tietää mulle valovuosien mittaista päivää, joka alkaa jo 7. Mutta koska pessimisti-Pete ei pety, niin odotan huomisesta ihan just niin kamalaa, kun olla ja voi, niin ehkä se ei olekkaan niin kamala!
Maanantai oli odotuksista huolimatta ihan kiva päivä. Käytiin leikkipuistossa ja Sälli totteli kun hyvin koulutettu koira. Naurettiin, juostiin ja tanssittiin pitkin puistoa kahdestaan. Tokikin sitten iltapäivä toisen koulun jälkeen oli kahden tunnin tahtojen taisto, joka päättyi klo 19 Sällin nukahtamiseen.
Näillä näkymin hostisä olisi tulossa viikonloppuna kotiin ja lähtisi päivä enne Kiitospäivää takaisin. Ei haittaa mua, koska se vaan tarkottaa, että mun helpommat päivät alkaa silloin ja ne kestää varmaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tammikuun loppuun saakka! Yeah!
Mä en tiedä onko tää ajatus peruja ensimmäiseltä vuodelta, kun tajusi ja koki kuinka hujauksessa tämä vuosi on ohi, mutta jotenkin musta tuntuu, että tämäkin vuosi on ihan just kohta ohi ja pitää suunnitella tulevaa. Paitsi vois sitä vuottakin suunnitella siinä mielessä, että ne 6 kredittiä pitäs suorittaa. No any how mulla on kuitenkin vielä 9 kuukautta aikaa ja luon jo itselleni paineita happily ever afteristä eli mitä tämän jälkeen? Suomeen? Jäädä tänne? Toinen vuosi? Opiskelut? Se fakta ja totuus taitaa olla se, että omaa elämää jotenkin pitäisi saada eteenpäin.
Mutta sitten kun ajattelen, että jotain pitäisi saada omalle elämällekkin tehtyä niin ajatus "onhan tässä vielä kuitenkin 9 kuukautta aikaa" valtaa mun mielen ja vajoan ruusunpunaiseen kuvitelmaan ettei mun tarvi vielä päättää yhtään mitään!
Niin ja hostäitihän on lopettanut jossittelut jos olen toisen vuoden. Se on täällä jo arkipäivää kuinka jään toiseksi vuodeksi. Se ajatteli tilata mun nimellä varustetun joulusukankin, koska olen kuitenkin täällä ensi joulunakin. Seeeelvä Sir!
Tän tekstin otsikko on ehkä mun ultimate suosikki! Kokeilkaa vaikka ite!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti