Perhe, jonka kanssa puhelimessa puhuin ja kovasti tykästyin eivät sitten halunneetkaan minua. Luoja tietää miksi. Kyllä se hylkäys otti koville ja masentelin yhden aamupäivän verran matkallamme. Montaakaa minuuttia en taas joutunut olemaan ilman perhettä, kun match nro 10 pamahti tilille. Nyt en ihan tarkkaan päivämääriä muista, että mitä milloinkin tapahtui, mutta aika pian edellinen LCCni laittoi viestiä, että iiihana perhe, oisitte niiiiiin iiiiihana match!
No tämän LCCn kautta sitten saimme sovittua samaksi illaksi jo skypetreffit paikallista aikaa klo 10 illalla. Perhettä ei näkynyt ja lopulta päädyinkin laittamaan heille sähköpostia, että mikäs kestää? Siirsimme sitten pienten pohtimisten jälkeen skypetreffit täksi päiväksi eli lauantaiksi.
Mitä tästä perheestä siis tiedämme? Kaksi tyttöä, 4 ja 6v. Vanhemmat töissä ja ovat uusia au pair-ohjelmassa. Asuvat miltein edellisen kotikaupunkini naapurissa, kerran olen ehkä tässä kaupungissa tai noh kylässä käynyt.
Tämän päivän skypettelyt meni hyvin. Jetlag-koomasta ja -kuolemasta huolimatta. Ja siis mulla on sen sortin vuosisadan jetlag, että oksat pois. Nyt olen keskiviikosta asti tehnyt hidasta ja kivuliasta kuolemaa väsymyksen kanssa. Väsyttää siis niin, että ihan oksettaa mutta unta ei vaan saa mihinkään vuorokauden aikaan. Ainakaan sen sorttista määrää, että yksikään mittari tulisi täyteen. Sain viisi minuuttia ennen puhelua jonkun sortin paniikin ja teki mieli kadota maan päältä ja Skypestä. Mutta sitten suoristin selkäni ja puhuin. Tämän perheen kanssa englantia oli ehkä helpoin puhua ja meillä oli hauskaa. Näin tytöt ja isänkin nopeasti, mutta aika pian oli jäljellä vain minä ja äiti. Puhuttiin reilu 40 minuuttia ja muutamaan mieltäni askarruttavaan kysymykseeni sain vastauksen. Tykästyin perheeseen, mutta sen enempää hehkuttamatta pitää nyt vain odottaa mitä perhe sanoo.
Vanha LCCni laittoi jo perheelle viestiä, että mitämitämitämitä mieltä oletta, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut!
Keep your fingers crossed!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti