Nothing good never came easy.

Jaaa edellisen postauksen ranteet auki meinignistä voidaan palata taas maan pinnalle. Life goes on ja shit happens vois todeta tässä kohtaa. Biisi on edelleen uskomaton ja kuuntelen sitä päivittäin. Ehkä vähän siedätyshoidotan itteäni sitä kohtaa, ettei joka kerta tulisi niin valtavaa tunnepurkausta kun se biisi soi?

Viikonloppu on ollu kauhean kiva. Oon öö.. shoppailla, shoppaillu ja shoppaillu. On oon mä muutaki tehny. Syöny? Tänään oli eka LCC-tapaaminen täällä ja höm. Eipä ne tapaamiset hauskemmiksi ole muuttunut vaikka paikka on eri. Tylsää ja pakkopullaa. Meillä oli tänään luvassa piknik, johon perheetkin oli tervetulleita. Omalla hostäidilläni oli suuret puheet kuinka tulevat paikalle, mutta jotenkin päädyin sinne yksin. Ymmärrän kyllä, hänen isoäitinsä joutui sairaalaan ja hostisä lähti kahden kuukauden työreissulle, joten säätämistä riittää tässä taloudessa!

Paras hankinta tänä viikonloppuna on nämä herrrrkullisen mintun vihreät conssit. Hinta oli kokonaiset 20€ Nordstromin rack myymälästä. Uusien farkkujen kanssa leijailin viikonlopun noiden karkkien kanssa. Muuten hankittua tuli kolmet kengät (lenkkarit ja kahdet bootsit) neuleita ja farkkuja. Jotenkin nyt kun täällä saa nauttia vielä kesäsäistä niin kaipaan syksyä ja pitkiä hihoja ja lahkeita. Huomiseksikin on luvattu +30, joten lämpöhalvausta kehittelen itselleni jos neuleeseen meinaan pukeutua. Mut ku mä haluan! 

Tuli myös hostäidin painostuksesta hankittua jo halloweenasu. Tää meidän naapurusto järjestää suuren halloween paraatin, johon totta kai osallistutaan. Kaikki kiertävät totta kai karkki vai kepponen kierroksella, joten puvulle on tarvetta! Hirveä määrä on eri vaihtoehtoja ja ne voidaan jakaa kolmeen kategoriaan; seksiä tihkuvat ei lasten silmille soveltuvat puvut, kauheat kauhupuvut ja sitten ne todella ylilyönti huumoripuvut. Tää Jessie Glam puku on omasta mielestä ihan kaunis eikä kuulu mihinkään noihin kategorioihin, mikä mulla oli vaatimuksena! Toki tuo puku tarvitsis cowboy bootsit, mutta tiliäni kunnioittaen tyydyn ihan normaaleihin bootseihin, mitkä ostin viikonloppuna. 

LCC-tapaamisessa törmäsin vanhoihin tuttuihin! Elsa, Anna ja Belle tulivat esiintymään lapsille, tai niille kokonaiselle kolmelle tytölle, jotka niiden lurituksia jaksoi kuunnella. Mua ärsytti lähteä koko tapaamiseen, mutta itseni raahasin paikalle ihan sillä perjaatteella, että saan ystäviä ja näen muitakin kuin vain perhettä! Kannatti, koska tutustuin ylläri saksalaisiin, mutta varsinkin yksi niistä oli just huipputyyppi! Hänkin on toista kertaa au pairina, mutta päätti nyt vielä extendata joten on täällä mun kaverina koko vuoden! 

Tapaamisesta livahdettiin kolmen saksalaisen kanssa aika nopeasti pois ja suunnattiin lasersotaa pelaamaan. Oli hauskaa. Me neljä 20-vuotiasta ja 15 7-vuotiasta juostiin ja ammuttiin toisiamme. Vaikka meidän sininen joukkue ei voittanut niin tattadaaaa mä olin meidän joukkueen paras taktiikalla silmät kii ja räiski joka suuntaan! 

Paikka oli valtava, missä oli valtavasti lapsia. Meteli oli korvia huumaavaa ja tekemistä riitti biljardista keilailuun, köysiradasta kaikkiin pelivempeleihin. Niin ja lasersotaan! Valitettavasti tuolla yksi erä kestin vain 5 minuuttia ja oli ohi ennen kuin ehti kunnolla edes alkaakaan, mutta yksi saksalaisista tiesi paikan, jossa peli on aina 20 minuuttia ja sinne suuntaamme seuraavan kerran! Samalla porukalla sovittiin reissu kummitustaloon. Miksi oi miksi suostuin viime Silver bay kokemuksen jälkeen? Yksi osasi kertoa, että kokemus on kamala ja siellä on jopa kolme taloa, mitkä voi kiertää. Voi hyvästi yöunet sinä viikonloppuna sanon minä! 

Mutta kaiken kaikkiaan kannatti mennä. Vaikka mieli on ollut hyvä niin nyt on vielä parempi kuin näki ihmisiä ja sai jutella au pairien asioita. Vaikka hostäidin kanssa jutellaan paljon niin silti ei se ole sama asia. Ja niin ehdinhän mä jo ikävöidä mun Sälliäkin tänään ja mikäs sen kivempaa kun tulla kotiin ja hukkua pieniin pusuihin! 

Sä ootat, mä ootan, niin me luvattiin.

Alusta asti me tiedettiin mihin ruvettiin,

sä ootat, mä ootan, niin me luvattiin. 

Kumpikaan tainnu tajuta sit edes 

et ajan myötä tää yhä rajummaks menee. 

Sä odotat mua kotona kellon kaa

ja toinen puoli musta sanoo, että tää vielä helpottaa. 

Toinen puoli tietää, lopun ikää tien pääl,

sitä varten mut luotiin, en voi sitä kieltää.

Ostan aikaa valamal uskoa unelmiin.

Ehitään tehä se mitä yhessä suunniteltiin,

vaik siihen voi mennä vuosii.

Viel tsiigataan Turun linnas ku laivat lipuu Ruotsiin. 

Mut nyt on mentävä, aikataulu lentävä. 

Sä soitat perään jo ennen kun oon ees kentällä. 

Luuri soi, en vastaa, mä paan sen pois,

tiedän mitä aiot sanoa. 

Odotanko turhaan sua sittenkin,

mitä jos vaan käy niin kuin muillekkin. 

Välimatka piinaa ja vaivaa mua,

kuka päättää ketkä saa onnistua. 

Oo siellä jossain mun. 

Sä katat taas kahelle, ihan huvikseen vaan,

vaikka tiedät etten kolmeen viikkoon oo kotonakaan. 

Jätin taas soittamatta, ihan huomaamatta,

en osaa olla kai huolia sulle tuottamatta. 

Keskityn täysil samalla sua laiminlyön. 

Elämäntyö meidän yhteist elämää syö. 

Tuntuu, et toinen aina toisesta pois,

jos valita vaan parhaat puolet toisesta vois. 

Mut vaan itteensä voi muuttaa, toist ihmistä ei. 

Ja ku soitin niin riitely vaan molemmilt fiilistä vei. 

Kun ollaan yhessä mä en muuttas susta mitään,

ne pienet hetket onnen mut kiinni susta pitää. 

Ja nään sut siin, viel ku ollaan ruttusii.

Ja nään vaivaa, jotta vielä muuttusin. 

Mä tarviin sua, toivon et jaksat venaa,

älä pakota mua valitsemaan. 

Odotanko turhaan sua sittenkin,

mitä jos vaan käy nii kuin muillekkin.

Välimatka piinaa ja vaivaa mua,

kuka päättää ketkä saa onnistua.

Oo siellä jossain mun. 

Elastisen veto PMMP:n kappaleesta Oo siellä jossain mun Vain elämässä. 

Mä luulin, että mä tiedän mitä teen. Mä luulin, että oon kuivilla vesillä. Mä luulin, että pääsen helpolla. Kokonaisuudessa koko Vain elämä-jakso oli rankka. Rankkoja aiheita ja kauniita biisejä. Uskomattoman ravistelevia biisien sanoja. Olo oli sekava ja aika synkkä jakson valuessa loppua kohti. Sitten astui Elastinen lauteille ja iski tän tikarin mun rintaan. 

Alkuperäinenkin biisi on upea ja teksti hienoa. Jotenkin tämä Elastisen versio osui kuitenkin ja upotti mut syvälle mukanaan. Ikävä, kaipaus ja toivo tulevasta kytee tän elämän alla, mitä täällä elän. Päivät menee hyvin enkä edes ajattele tai mieti. Sitten tulee yksi kappale ja kaikkia hajoaa. Ei elämä hajoa, mutta ajatukset. Kuinka yksi biisi voikin saada kaiken niin auki ja esille. 

Miten voikaan samaan aikaan elää elämänsä parasta aikaa ja ikävöidä kuitenkin jotain aivan muuta? Älä pakota mua valitsemaan, pliis. 

Believe you can, and you are halfway there!

Heiiiii! Ei varmaan tarvi kertoa edes, että hyvin menee? No kerronpa silti. Tosi hyvin menee. Hostäiti päätti ilahduttaa päivällisellä ylistämällä kuinka onnellinen on, että olen täällä ja että olen onnellinen täällä. Hostmummi tainnut juoruta, että viihdyn hyvin! Kaikki on siis onnellisia. Paitsi tuo juuri nyt nukkumista päätä seinään hakkaamalla vastusteleva Sälli, mutta se ei ookkaan mun vastuulla niin siellähän paukuttaa kunnon soundeja!

Hostmummi lähti tänään, mutta onneksi en joudu kauaa ikävöidä kun viikon päästä se saapuu taas miehensä kanssa parin yön vierailulle! Hostvaarin, josta olen kuullut tarinoita varmasti enemmän kuin vaari itse haluaisi! Mm. sen, että heillä on oikeasti 3 poikaa, mutta useasti kun vaarilta kysyy niin hän muistaa vain kaksi! Ei hei jokaista voi muistaa, vai mitä?

Meidän päivät juoksee aikalailla samaa kaavaa. Koulua, terapiaa, päiväunia. Niin ja välissä vähän pusuja, haleja, naurua ja kutitusta. Tylsän kaavamaista ehkä, mutta mua ei haittaa. Aikalailla aivot narikkaan touhua, joka sopii hyvin!
Paitsi että joudun kaivamaan ne aivot narikasta nykyään, kun istun terapiatuokioissa mukana. Tänään katselin kuinka koiraa lasta koulutettiin 2 tuntia varsin koirakoulumaisilla menetelmillä. Herkun sai palkinnoksi heti kun istui pyynnöstä, nousi seisomaan pyynnöstä tai sanoi sanan pyynnöstä. Tän vuoden jälkeen on mä oon valmis koirankouluttaja!

Takana siis kouluttajan ja koulutettavan jalat. Edessä vain Herra K masentuneena, kun ei se vieras leikkinykkään sen kanssa. 

Mutta olihan se aika liikkistä kuin tuo kaksi vuotias yrittää aivot sauhuten tehdä asioita niin kuin pyydetään, että vain saisi sen keksin. Raksutus vaan kävi kun piti käsiä pyörittää ja taputtaa ja istua ja seistä ja hyppiä. JES KEKSI! Aina välillä. Meille kuulma palkinnoksi riittää ylävitoset tai taputukset tai kovat kehumiset. Ei koirlapsen pidä tottua, että asioita tehdään vain keksin takia. Huomenna on taas kahden tunnin koulutussessio, tällä menolla se tekee kolmoisakselin ilman vauhtia ensi viikolla! Ehkä ei. Terapian tarkoitus tällä hetkellä on valmistaa Sälli siis oppimaan asioita. Se siis opetetaan nyt oppimaan. Istumaan kunnolla, odottamaan (pojan hermot on yhtä pitkät kun Juha Tapion hiukset), vuorottelemaan, vain osoittamaan tavaraa, aina ei tarvi heittää sitä, sitten kun heitetään niin heittää jollekkin se, ei vain päin näköä niin kovaa kun lähtee. Vähän ajan päästä aletaan sitten oikeasti opettelemaan asioita, kuten tattadaaa kuivaksi opettelua.

Mä jouduin tänään hurauttamaan tohtorin pakeille, kun silmät muurautui umpeen allergioista. Ei paniikkia äiti. Nyt sain voidetta, tippaa ja geeliä niin että allergiat pakenee Alaskaan. Hostäiti kuitenkin jotenkin ymmärsi asian, että teen kuolemaa ja hoputti lepäämään joka välissä. Ne on vain mun silmät. Mutta ihan kiva, että huolehtii.

Täällä on pakka vähän levällään. Perheen osalta siis. Mua asia ei stressaa, koska pärjään pojan kanssa niin se nyt on aika sama onko isä kotona vai ei. Hostisän työnantaja siis laittoi viime yönä viestiä, että perjantaina hänen tulisi olla Turkissa. No lentolippua ei ole vielä näkynyt, mutta kuulma voi vielä yölläkin tulla viesti, että 5h päästä lähtee lento, juokse mies kentälle! Hostisä nyt istuu sit laukku valmiina ja yrittää järjestää asioita niin, että saattaakin lähteä huomenna kahdeksi kuukaudeksi pois. Huomenna olisi tulossa mm. hälyttimen asentajat ja ensi viikolla olisi pojan arviointikäynti lähialueen koulun erityisluokalle. No sen käynnin hoidan sitten minä, mutta noita asentajia en, koska mä oon heittämässä Sällikkääni kouluun. Mutta hostisä nauttii kotona ollessaan (nyt oli siis 4 kuukautta putkeen) täyttä palkkaa, niin sen kääntöpuoli on tämä, että lähtö voi tulla koska tahansa ja mihin tahansa. Ja se täysi palkka on muuten ihan tajuttoman hyvä.

Koska Herra K pääsi esittelyyn niin esitellään Neiti M myös. Neiti M joutui tänään eläinlääkärillä toteamaan, että oravien perässä juokseminen käy terveyden päälle ja neiti on massiivisesta ruhostaan tiputtanut kuukaudessa miltein 4 kiloa! Pieni läski jättikorva, ihan mahdottoman söpö! 

TGIF ja viikonloppua kohti kuomaset! Täällä nautitaan +30 vielä ja nyt sitten mun tekee tajuttomasti mieli kietoutua syysvaatteisiin ja saappaisiin, kun shortsit on ainoa oikea varuste. Miksi tätä fiilistä ei tuu Suomessa ikinä, kun mahdollisuus syksyn riemuihin olisi?! 

Ainiin, ja ostin tänään ensimmäisen "254 ideas fo christmas" lehden. Iih, it is coming! 

She turned her dreams into plans.

Mulla ei oikeastaan ole mitään asiaa eikä järin suurta kerrottavaa. Kuhan olen niin iloinen ja onnellinen täällä, että piti tulla se tänne kertomaan! 

Mun hostlapsi on maailman suloisin nassikka. Mun sälli. Herkkäsieluinen mielensä pahoittaja. Nappisilmä. Rutisteltava suukottelija. 

Mun hostperhe on täynnä naurua ja elämää. Mun elämä on täynnä naurua. On se myös täynnä kyyneliä, pään haukkausta seinään, tahmaisia sormia, ketsuppisia suukkoja ja kutittavia pieniä käsiä. 

Mun elämä on onnellista, vaikka kyyneliltäkään ei voida välttyä. 

Mä valitsen olla onnellinen. Mä valitsen rakastaa elämää ja se rakastaa mua takaisin. Mä saatan joskus saapastella tällä maapallolla Hannu Hanhen tuurin kera, mutta en valita. Se tuuri toi myös mut tän perheen luo. Se tuuri toi myös tän perheen mun luo. 

Mä päätin valita onnellisuuden ja rematchin. En tyytynyt ok tilanteeseen ja sainkin jotain paljon paljon paljon parempaa. Jokaikinen ilta voisin laittaa hostäidilleni viestin siitä, kuinka mahdottoman iloinen olen, että olen täällä. Kuinka mahdottoman paljon tykkään olla tuon pojan kanssa. Kuinka mahdottoman paljon odotan aamuja, että saan mennä sen hämärään huoneeseen ja nähdä sen koko maapallon valaisevan hymyn. 

Anteeksi pieni siirappipostaus. Oli vaan pakko tulla kirjaamaan nämä asiat ylös itselleni muistoksi tästä vuodesta. Laittaa näitä tunteita ylös, kun tekisi mieli vaan tanssia ilosta ja riemusta. Mennä hymyillen nukkumaan ja odottaa seuraavaa työpäivää.

Sellaista mun elämä just nyt on. Ihan älyttömän onnellista. 

The things that you take for granted someone else is praying for.

Pyhä Jösses. Liian monta päivää ollut hiljaiseloa. Ei ole kyllä ollut hirveesti kirjoteltavaa, mutta sitten kun jättää kirjoittamatta niin unohtaa mitä on tapahtunut. Eli en voi päätäni pantiksi laittaa, että onko mitään järisyttävää tapahtunut! Ole hyvä, maailman turhin aloituskappale kilpailun voittaja on löytynyt.

Asiaan. Tai sen viereen. Perjantaina heitettiin maailman parhaan hostmummin kanssa maailman paras hostsälli kouluun. Sinnehän se jäi taas iloisesti hymyillen ja lentosuukot lähetti portaista. On se itse suloisuus. Sen jälkeen me suunnattiin paikkaan, jossa jaetaan ajokortteja. Okei ei niitä jaeta, pitää sen eteen jotain tehdäkkin.
Saatiin onneksemme asiakaspalvelun kukkanen, not. Sillä ämmällä (anteeksi, se se oli) oli tikku takapuolessa niin tiukassa, että mummi kirosi sitä naista vielä viikonlopun aikanakin. Mä pääsin kuitenkin kirjallisen kokeen läpi. Wii! Sen jälkeen naikkonen läiskäsi mun käteen väliaikaisen ajokortin ja ilmoitti virallisen tulevan postissa pari viikon sisällä. Kysäsisin, että eikö mun tarvi ajokoetta tehdä. "Tottakai, siihen pitää varata aika." Tyly vastaus. Lähdettiin mummin kanssa sitten vastaanottotiskille iloisesti tanssahdellen kunnes saimme kuulla, että tuo asiakaispalvelun kukkasen olisi se aika pitänyt varata. No eiköhän takaisin kukkasen jonoon. "Ai haluatte sen varata?" NOEI ei haluta, kunhan kyselin huvikseni. "Istukaa odottamaan, mulla on tässä muutakin tekemistä." Jos mulla olisi tiiliskivi mukana ollut niin päin näköä olisi se nainen saanut.

Lopulta päästiin taas meidän parhaan kaverin puheille. "Eka vapaa aika on 24.10." En edes jaksa läpi käymään kaikkea mitä siinä tapahtui, mutta päädyttiin varaamaan aika samalle päivälle toiseen "lähiasemalle". Tai jos kahden tunnin päässä oleva lasketaan lähipaikaksi enää.
Asia johti toiseen eikä päädytty ajokokeeseen perjantaina enkä tiedä koska sen suoritan, pallo on heitetty hostäidilleni, joka kuulma tuntee sieltä tyyppejä. Tee mitä haluut, mä luovutan teidän asiakaspalvelijoiden kanssa ja odotan jalat pöydällä.

Auto aiheella voidaankin jatkaa, koska perjantaina kuitenkin sekä minä että hostmummi ymmärrettiin hostäidin puheista, että saan ajaa autoa yksin. No lauantaina selvisi etten saakkaan, kun olin 20 minuutin päässä ostoskeskuksessa, yksin autolla. En tiedä mitä täällä kotona tapahtui, mutta nyt saankin ajaa yksin eikä hostäitini ollut moksiskaan ajelustani.

Eilen kävi LCC elämäni kolmannella kahden viikon orientaatio vierailulla. Plaaplaaplaa en saa tehdä töitä yli 10h päivässä tai 45h viikossa. En saa tehdä muita töitä tai vahtia muiden lapsia. Pitää noudattaa sääntöjä ja hostien pitää maksaa mulle. Mä varmaan kuolinvuoteellanikin vielä muistan nää kaikki asiat.
Siinä keskustelun lomassa päädyttiin hyvinkin aikuismaiseen tapaan keskustelemaan edellisestä au pairista, joka soitti miltein 911 kun poika alkoi hakata päätä seinään. Hostäitini sitten ihastuksissa kertoi, kuinka minä laitoin käden vain pojan ja seinän väliin ja jatkoin yhdellä kädellä syömistä. Ollaan muutenkin hostäidin kanssa naurettu ajatukselle, että laittaisin edelliselle au pairille kiitos-kortin, että lähti lätkimään. Osoite kuulma löytyisi vielä!

Tänään sitten pakattiin autoon minut, hostäiti ja mummi ja suuntasimme noin tunnin päähän valtavaan outlet ostoskeskukseen. Ei kuitenkaan sen kummemmin siellä kierrelty vaan tehoiskettiin kahteen sisustus outlettiin ja yhteen keittiö outlettiin. Oli ihan mukava reissu. Tänään vain sattui olemaan päivä ettei mikään oikein huvittanut. En sano, että ikävöin kotia, mutta vähän oli plöö-olo. Illan sitten käytinkin valokuvien laitteluun ja nyt mun seinältä löytyy kaikki rakkaimmat.

Hostäitini on muutaman kerran kysellyt, että onko kaikki hyvin. Totta kai vastaan hymyillen, että joo on, koska olen kuitenkin ihan tajuttoman onnellinen täällä. Voisin vaan kyynelehtiä vähän ilosta, kuinka mahtava tää perhe on. Kuinka paljon jo tuota pientä sälliäkin rakastan. Ihan piti tänään leikkiä sen kanssa, kun oli jo ikävä sen rutistelua ja pussailua. 

Muistan näitä byhyy-olotiloja viime vuodeltakin ja ne kuuluu asiaan. Niistä selvitään ja huomenna toivottavasti voi jo unohtaa, että edes sellaista oloa oli! 

Katselin ensi viikon työlistaa eikä se turhan raskaalta vaikuta. Huomenna 6h, tiistaina 9h, ke 3h, to, 6h ja pe 2h. Perjantaina kyllä vielä illalla teen 5h, kun hostit lähtevät illalliselle ja elokuviin. Mutta sitä en edes työnteoksi laske, koska nautin ilta babysittauksista ihan valtavasti! Laittaa lapsi nukkumaan, istua ja katsella rauhassa elokuvaa. Parasta! 

Jaaaa jos aloituskappale oli vuoden turhin niin eipä sen paljoo hedelmää kantanut tämä koko postauskaan. Mua ei häiritse omassa blogissa mikään niin paljoo kuin se etten tunnista itseäni mun tekstistä ja just nyt kävi niin! Ei hyvä!