Viisumin kanssa kaikkihan meni sillee kivasti suoraan alamäkeä pöpelikköön. Mokailin komeasti ja revin päänikin jo irti eilen useaan otteeseen. Ehdin jo parkua etten pääse lähtemään ja mun elämä on kamalaa enkä osaa yhtään mitään.
Noin se kyllä meni, mutta onneksi tänään oli aurinkoisempi päivä niin pään sisällä kuin ulkopuolellakin ja vahingot on minimoitu. Tai oikeastaan poistettu kokonaan. Haastatteluaika on varattu ja kiltti täti-ihminen kertoi, että voin täyttää hakukaavakkeen uusiiksi ja korjata virheet. Kiitos siis täti elämäni pelastuksesta! Olen edelleen lähdössä kohti USAta 38 päivän päästä.
Ja koska tämä blogihan on silkkaa ajatuksen päätöntä lentoa niin viimeksi kun odottelin lähtöä niin tasan tarkkaan tiesin aina monta päivää lähtöön on. Nyt se pitää aina tarkistaa laskurista. Viimeksi tosin niitä päiviä oli huomattavasti enemmän ja paniikkia ei syntynyt. Nyt niitä on vähemmän ja paniikkia enemmän. Not good.
- Viisumihakemus
- Viisumihaastattelu
- Maksut
- Uuden passin haku
- Kopiot todistuksista
- Kopio ajokortista
- Lääkärintarkistus
- KV-ajokortin hakemuksen täyttö
- KV-ajokortin hakeminen
- Papereiden postitus CC:lle
- Paketti tytöille
- Kortti perheelle
- Tuliaiset
- Kämpän tyhjennys
- Reseptit/lääkkeet
- Jäykkäkouristusrokote
Nyt voisin illalla maksaa nuo laskut CClle ja raha-asiatkin olisi pois päiväjärjestyksestä. Kohta huomaan, että listalla ammottaa enää pelkästään kämpän tyhjennys ja sehän onkin se ratkiriemukkain juttu. Plääh ja ääh. Jospa huomenna alottais?
Se tyhjennys olisi siitäkin ihan kiva juttu, että olen hävittänyt oman henkilöturvatunnukseni (USAlaisen siis) ja toivon sen kovasti pomppaavan naamani eteen kun tätä tyhjennän. Toki saan haettua sen sitten uusiksi kun perheeseen pääsen, mutta oishan se nyt kauheen kiva juttu että se olisi jo lompakossa! Tää oli taas näitä "Njääh mä tällä enää mitään tee"-hetkiä varmaan ja piilotin sen paperin palasen johonkin sille sopivaan koloon.
Omat lääkkeetkin aiheuttaa päänvaivaa. Viimeksi ainakin oli, että 3 kuukauden satsit saa kerralla viedä USAhan ja se hoitui kivasti sillä, että vanhempani tai minä matkustelin Suomen ja Amerikan väliä noin kolmen kuukauden välein ja sain varastot täytettyä. Nyt tätä varmuutta ei ole! Otan mukaan koko vuoden tarpeet ja toivon, ettei niitä takavarikoida?
Sain tänään postissa tuon pre-departure workbookin ja ajattelin ensiksi ettei meillä kyllä mitään tälläistä ollut viimeksi. Väärässäpä olin. Hyppäsin suoraan tehtäväsivulle ja jokainen niistä palautui iloisesti mieleeni ja ruksin vastaukset. Siitä oon kyllä 100% ettei tuota(kaan) vihkoa mihikään tarvittu... Mulla olisi muuten vieläkin Training Schoolin oppikirja tallessa täysin tekemättömänä niin voisin ottaa sen uusio käyttöön! ;)
Se kyllä kuuluu taas kastiin haluun vaan säilyttää tätä huvin vuoksi. Mitään en sillä oo tehny ja järkyttävästi se on vaan painanu matkalaukussa ku oon takas tullu!
Yksi ilta kun tässä en saanut unta niin päätin alkaa sähköpostitella hostperheeni kanssa. Siinä kaiken juttelun lomassa sain tietää, että kun perheeseen saavun niin sen viikonlopun paikalla on pelkästään hostisäni. Oh yay! Äiti ja tyttäret on matkoilla ja tulevat maanantaina. Nyt vähän pohdin (tai pitää jutella hostisän kanssa), että josko vapauttaisin sen minun vahtimisesta sunnuntaina ja pyytäisin ex-hostäitiäni lähtemään juoruIKEA-reissulle kanssani!
Hirveesti mulla on taas kirjotettavaa, mutta ei kyllä yhtään mitään sanottavaa!
Pakkaus. Mikä se on? Okei, tiedän siitä sen verran että ohoi rakkaat kanssasisareni, jotka lähtöä teette. Ottakaa iiiiihan minimimäärä vaatteita. 3 paitaa, 2 housut ja muutamat alusvaatteet. Ja ehkä jotain lämmikettä. Unohtamatta vähintään yhtä kenkäparia. Sitä tavaraa ostaa sieltä paljon ja liian paljon. Ehkä toisena työpäivänäni olin jo vapaatunnit shoppaamassa ja vuoden jälkeen noh... Matkalaukkujen määrä oli kolminkertaistunut.
Mutta ehkä jatkan pakkausaiheesta joku toinen päivä lisää. Sitä asiaa nimittäin on kilokaupalla!
